KTI:n Markkinakatsaus: Talouden taantuma näkyy kiinteistömarkkinoiden kaikilla osa-alueilla.
Talouden syöksylasku näkyy kiinteistömarkkinoilla päivä päivältä
selkeämmin. Kauppaa ei tällä hetkellä käydä juuri lainkaan. Eniten
markkinoita hidastavat rahoituksen saatavuusongelmat sekä osapuolten
eriävät näkemykset "oikeasta" hintatasosta. Tähän saakka positiivisesti
kehittyneet vuokratasot ovat kysynnän hiljenemisen seurauksena
kääntymässä laskuun etenkin toimistomarkkinoilla. Tyhjien
toimistotilojen määrä kääntyy nousuun kysynnän hiljenemisen ja
tarjonnan kasvun myötä. Kansainvälisten sijoittajien kiinnostus Suomen
markkinoihin on hiipunut - toivottavasti kuitenkin vain väliaikaisesti.
Lataa markkinakatsaus sekä katsausta koskeva lehdistötiedote.
Toivotamme mielenkiintoisia lukuhetkiä! Painettuja markkinakatsauksia voitte tilata maksutta osoitteesta kti(a)kti.fi
Tulevaisuuden Työympäristöbarometri 2009
Vaikeat taloudelliset ajat kannustavat yrityksiä säästöihin myös
toimitilakustannuksissa. Toimistoneliöt ja työpisteet halutaan
tehokkaampaan käyttöön. Turhista neliöistä luovutaan, mutta samalla
halutaan panostaa laadukkaaseen työympäristöön. Erilaisille
toiminnoille tarvitaan erityyppisiä tiloja, eikä yltiötehokas avotila
ole välttämättä paras ratkaisu työn tuottavuuden kannalta.
Lue barometrin tiedote ja tulokset.
KTI Kuntien kiinteistöjen tunnusluvut ja niiden vertailu
KTI on käynnistämässä kehityshanketta, jonka tavoitteena on luoda
perusta jatkuvalle kuntien väliselle vertailulle, kunnille tyypillisten
kiinteistöjen (esim. koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, virastot)
johtamiseen. Vertailun ytimessä ovat tilakustannusten ja tilankäytön
tehokkuuden tunnusluvut, jotka linkitetään palvelujen ja kuntien
tunnuslukuihin. Hankkeen käynnistäminen pohjautuu Kuntaliiton
järjestämään tarjouskilpailuun.
Hankkeen tavoitteena on:
- määrittää kunnille tyypillisten kiinteistöjen keskeiset tunnusluvut ja niiden sisältö
- testata tunnuslukujen toimivuutta ja hyödyllisyyttä keräämällä ja raportoimalla tunnusluvut kunnille
- luoda pohja tunnuslukujen säännölliselle seurannalle ja vertailulle.
Hanke käynnistyy maalis-huhtikuussa 2009. Nyt kaikki kunnat joukolla mukaan!
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Hanna Kaleva, puh. 040 5555 269, hanna.kaleva(a)kti.fi
Johtaja Satu Haaparanta, puh. 040 0535 919, satu.haaparanta(a)kti.fi
Asiantuntija Heidi Lohilahti, puh. 040 7272 265, heidi.lohilahti(a)kti.fi
KTI Kiinteistöindeksi: Kiinteistösijoitusten kokonaistuotto jäi 5,1 prosenttiin vuonna 2008
KTI Kiinteistöindeksin tulokset vuodelta 2008 julkaistu 26.2.
Lataa tiedote , graafit ja esite.
KTI ja Catella ovat toteuttaneet
yhteistyössä useiden Jyväskylän kiinteistömarkkinoilla toimivien yritysten ja
kuntien kanssa "Jyväskylän seudun
toimitilamarkkinat - Alueellisen markkinainformaation kehittäminen"
-hankkeen syyskuun 2008 ja tammikuun 2009 välisenä aikana.
Lataa hankkeen loppuraportti.